Tweet

Huusitko lapselle? Anna itsellesi anteeksi ja lue miksi armollisuus itseä kohtaan kannattaa

Lapset eivät toivo meidän olevan täydellisiä. He toivovat meidän olevan kärsivällisiä, myötätuntoisia ja halukkaita katsomaan elämää heidän näkökulmastaan.
— Debbie Zeichner

Suunnitelmista huolimatta toisinaan tulee huudettua, tiuskaistua, haukuttua tai puhuttua ohi suun. Huono omatunto ja syyllisyys painavat riitatilanteen jälkeen. Olen vanhempana ja kasvattajana tiuskinut, huutanut, katsonut lasta tiukalla ilmeellä, pyöritellyt silmiäni, vähätellyt, mitätöinyt ja uhkaillut lasta huonoimpina hetkinäni. En kuitenkaan ajattele olevani huono kasvattaja vaan inhimillinen ihminen.

Näiden viiden syyn takia kasvattajana mokaaminen on hyvä asia:

1. Lapsi oppii pysymään rauhallisena myös silloin, kun aikuinen on tunnekuohussa.

Olemme harjoitelleet pysymään rauhallisena, kun tahtoikäisemme on jatkuvasti ollut lattialla tunnekuohun vallassa. Neljävuotiaana tulee ensimmäinen tilanne, jossa roolit vaihtuvat. En onneksi kuitenkaan makaa lattialla, vaan kokkaan kiukkuisena keittiössä. Pojan mennessä ohi kivahdan: ”Mene nyt pois tieltä”. ”Sinua kiukuttaa ja se on täysin hyväksyttyä. Nyt hengitä syvään. Tilanne menee kohta ohi”, kuuluu pojan suusta. Huomaan suuni loksahtaneen auki hämmästyksestä, ja silmäni ovat varmaan lapseni mielestä lautasen kokoiset. Hetki on täynnä iloa ja onnistumisen kokemuksia siitä, että olen osannut opettaa lapselle tämän taidon, mutta toisaalta syyllisyyden sekä häpeän tunteita siitä, että lapsi käyttää taitojaan juuri minuun. Tilanne kuitenkin purkaantuu, kun hymy nousee kummankin kasvoille. Käänteiset roolit saavat meidät kummatkin nauramaan, ja kiukku katoaa.

2. Lapsi oppii, että vaikka yhteys katkeaa ja tulee konflikteja ja riitoja, ne voidaan myös korjata.

Kun lapsi näkee, että myrskyisän hetken jälkeen tulee tyyntä, hän voi luottaa siihen myös niinä hetkinä, kun kokee myöhemmin vastoinkäymisiä. Näin tapahtuu, kun palautamme yhteyden ja tilanne paikataan. Asia keskustellaan läpi ja sitten arki jatkuu. Tämä lisää myös optimismia, sillä asiat voidaan ratkaista. Lapsi ei myöskään pelkää enää tulevaisuudessa.

3. Lapsi näkee anteeksipyynnön ja anteeksiannon mallin.

Hyvää syyllisyyttä ja vastuunottoa on tilanteen jälkeen myöntää virheensä ja pyytää anteeksi. Tämä koskee erityisesti aikuista, sillä lapsi voi oppia anteeksipyyntöä ja -antoa vain meiltä.

4. Lapsi oppii, että omalla käyttäytymisellä ja tunteilla voi vaikuttaa toisen käytökseen.

Vanhempi lapsi pystyy ymmärtämään myös syy-seuraussuhteita. Jos lapsi esimerkiksi ei ole huomioinut pyyntöäsi odottaa hetken ja puhunut päälle, on varmasti hyvä, että hän oppii kanssasi, että toinen voi ärsyyntyä siitä. Lapsi oppii, että on hyvä huomioida myös toisen tunnetilaa.

5. Lapsi oppii, että virheiden tekeminen on ok.

Jos aikuinen on aina virheetön, lapselle voi tulla ajatus, että hänenkin tulisi olla täydellinen. Tämä lisää muuttumattomuuden asennetta ja pelkoa virheisiin. Lapsi voi kokea riittämättömyyttä ja syyllisyyttä sekä vaatia itseltään samanlaista virheettömyyttä. Virheistä kuitenkin oppii parhaiten.



On siis monta hyvää syytä, miksi välillä on hyvä, että asiat myös menevät niin sanotusti penkin alle. Se, että välillä mokaamme, hermostumme tai puhumme ohi suun, on siis täysin inhimillistä. Yksi, muutama tai kymmenenkään kertaa ei tee meistä huonoja vanhempia tai kasvattajia.

Lähde:
Tiia Trogen
Positiivinen kasvatus

Tämä käytännönläheinen teos opastaa kasvattajia ja vanhempia toteuttamaan positiivista kasvatusta arjessa. Kirjasta saa helposti toteutettavia työkaluja, joiden avulla voi lisätä lapsen ja aikuisen yhteyttä, opettaa hyvinvointi- ja tunnetaitoja sekä puuttua rakentavasti ei-toivottuun käyttäytymiseen.

TILAA TÄSTÄ.