Aivot kehittyvät alhaalta ylöspäin, ja ne ovat rakenteilla koko lapsuuden ajan.

Perusperiaatteena on, että aivojen yläkerrokset eli etuotsalohkon alueet oppivat pikkuhiljaa säätelemään alakerrosten reaktiivisuutta. Reaktiivisuus on kehoaivojen välitöntä toimintaa, joka latautuu emotionaalisesti aivorungon kattona olevien tunneaivojen aktivoituessa.

Yhdessä ne vastaavat vaistonvaraisesta käyttäytymisestä ja tunnevaihteluiden voimakkuudesta läpi koko elämän. Aivojen alakerrosten aktivoituminen saa taaperon puremaan silloin kun hänen tahtoaan rajoitetaan ja kuusivuotiaan paiskomaan ovia hermostuksen hetkellä. Tunneaivot kaappaavat vallan myös aikuisella silloin kun hän menettää malttinsa ja raivoaa.

Aivojen alakerrosten reaktioita opitaan pikkuhiljaa säätelemään mieltä malttamalla ja ajattelemalla. Ajattelussa tarvittavat isoaivokuoren ja erityisesti sen etuotsalohkojen alueet kypsyvät hitaasti. Kypsyminen kestää nykytiedon mukaan ainakin 20—25 vuotta. Siksi lasten ja nuorten on vaikea tai mahdotonta toimia järkevästi tilanteissa, jotka ovat emotionaalisesti ladattuja, mieltä pahoittavia tai ristiriitaisia.

Voimakkaat tunneärsykkeet synnyttävät aivomyrskyn, joka sekoittaa rakenteilla olevien etuotsalohkojen toimintaa. Tunnereaktioiden jarruttaminen, harkitseminen ja seurausten arvioiminen ilman ajatteluaivojen ohjausta on mahdotonta. Aikuiset tietävät, kuinka työlästä on joskus malttaa mielensä. Vielä vaikeampaa maltin säilyttäminen on lapsille ja nuorille, joilla rakenteilla olevissa aivoissa yhteydet eri kerrosten välillä ovat vasta muovautumassa.

Ajatteluaivot ohjaavat tunneaivoja tyynnyttämällä sen viestejä. Tyynnyttäminen mahdollistaa informaatiovirran säätelemisen, havaintojen jäsentämisen ja tulkinnan. Sääteleminen vaikeutuu, kun aivojen alakerrosten ja autonomisen hermoston toimintaa ohjaava havainto on erityisen voimakas.

Jähmettymisenä, taistelemisena tai pakenemisena näkyviä reaktioita ohjaavat havainnot vaarasta. Turvaa ja vaaran väistymistä viestivät havainnot aktivoivat puolestaan aiemmin kuvatun sosiaalisen liittymisen hermoston, jonka vallitessa voi tuntea ja ajatella samanaikaisesti. Vaaran arviointi on hyvin automaattista, nopeampaa kuin tietoisuus voi ikinä olla ja lähtökohtaisesti universaalin biologian ohjailemaa. Siinä huomio kiinnittyy tilanteisiin, joihin sisältyy uhka olemassaololle. Automaattinen vaaran arviointi perustuu karkeaan yleistykseen. Useimmiten uhka ei kuitenkaan ole todellinen. Sen mukaan toimiminen veisi turhaa energiaa, ja siksi on tärkeää oppia jo varhain säätelemään jähmettymis-, taistelu- tai pakoreaktioita.


LÄHDE: Nina Sajaniemi — Eira Suhonen — Mari Nislin — Jukka E. Mäkelä
Stressin säätely

STRESSIN SÄÄTELY -KIRJA