Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tietoa tunnetaidoista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.

Vahvat tunnetaidot luova perustan sille, millaisia tunnetartuntoja jätämme ympärillemme

Kirjoittanut: Anna Peltola - 21.2.2024

Olemme kaikki vaikuttamassa päivittäin sosiaalisen ympäristömme ilmapiiriin. Voimme jokainen yhtä lailla saada tunnetartuntoja muilta kuin myös tartuttaa toisia omilla tunnetiloillamme. Ihmisistä empaattisimmat ja tunneherkät ovat tunnetartunnoille kuitenkin erityisen alttiita. He havainnoivat tarkasti ja osin tiedostamattaankin jatkuvasti ympäristönsä tunneilmastoa ja aistivat, millaisia tunnetiloja muilla ihmisillä on. Tutkimusten mukaan he myös kuormittuvat herkästi toisten ihmisten vahvoista tunnetiloista ja -ilmauksista. Tämä ilmiö on tullutkin tutuksi psykologi- ja psykoterapiavastaanotoillani, ja moni empaattinen, uupunut ihminen tunnistaa ottaneensa tiedostamattaan liiaksikin toisten tunnekuormaa kannettavakseen.

Mielenterveyden järkkyminen on tällä hetkellä Suomessa yleisin syy ennenaikaisille eläköitymisille. Mielenterveyden häiriöt, varsinkin masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt, ovat lisääntyneet viime vuosina erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa, ja saman trendin ennustetaan edelleen jatkuvan. Työterveyslaitoksen tekemän Miten Suomi voi? -tutkimuksen mukaan vähän yli neljännes työväestöstä on kokenut työuupumusoireita loppuvuonna 2022. Mielen pahoinvointi puolestaan kasvattaa haastavien tilanteiden ja vahvojen tunnetartuntojen määrää kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. On sekä yhteiskunnallisesti että inhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi tärkeää, että näissä tilanteissa osataan reagoida rakentavasti, kannatella ja auttaa tukea tarvitsevia.

Elämme aikaa, jolloin tarve niin turvallisille aikuisille ja kanssaihmisille kuin auttamisen ammattilaisille ja tunneviisaille johtajillekin on suurempi kuin ikinä. On tärkeää, että myös nämä tukipilarimme jaksavat hyvin ja tunnistavat rooliinsa liittyvän kuormitus- ja uupumusriskin tunnetartunnan kautta.

Tunteiden ja tunnetaitojen keskeinen merkitys mielen hyvinvoinnin, elämänhallinnan ja sujuvien työelämätaitojenkin kannalta on alkanut onneksi valjeta yhteiskunnassamme: tunnetaidot ovat nykyisin mukana peruskoulun opetussuunnitelmassa, ja yhtä lailla työelämässä harjoitellaan työyhteisön tunnetaitoja ja tunnejohtamisen osaamista.

Vahvat tunnetaidot luovat otollisen perustan myös sille, millaisia tunnetartuntoja jätämme ympärillemme. Tunnetartuntaa tuleekin kuvata yleisenä vuorovaikutuksessa tapahtuvana ilmiönä, ja sen vaikutuksia mielen hyvinvointiin on tärkeää tunnistaa myös auttamisammattien ulkopuolella. Tunnetartunnan haitallisiin vaikutuksiin on nimittäin mahdollista vaikuttaa paljonkin, kun vain tietää, mitä tekee.

Tunnetartuntojen vastavuoroisuuden ja niiden moninaisten vaikutusten vuoksi on tärkeää, että yleistietous tunnetartunnan ilmiöstä lisääntyy.

Kirjani tavoitteena on auttaa lukijoita tunnetartuntojen tunnistamisessa ja niiden vaikutusten ymmärtämisessä sekä avata sitä, miten tunnetartuntoihin on mahdollista tietoisesti itse vaikuttaa. Tunnetartuntojen tunnistaminen sekä itsesäätelykeinojen omaksuminen voivat olennaisesti helpottaa ilmiöön liittyviä kuormittavia vaikutuksia. Ne voivat parhaimmillaan ehkäistä erilaisiin mielen hyvinvoinnin pulmiin ajautumista ja vahvistaa sen sijaan mielen hyvinvointia edistäviä tunnetartuntoja ihmisten välillä.

Lähde: Anna Peltola
Tunnetartunta

Anna Peltola (PsM) on työterveyspsykologi ja psykoterapeutti. Hänen työssään empatia ja tunnetartunnat toimivat tärkeinä työvälineinä. Annan mielestä voimaannuttavat, vastavuoroiset tunnetartunnat ihmisten välillä voivat olla elämän parasta antia. Toisaalta hän on oppinut olemaan valppaana tunnetartunnan kuormittavien puolien kanssa.



Olit sitten vanhempi, auttamistyön ammattilainen, opettaja, kasvattaja tai haluat edistää tunnetaitoja työelämässä, tämä kirja on sinulle!

Kirjan luettuasi tiedät, millä kaikilla tavoilla tunnetartunnat voivat vaikuttaa elämääsi. Opit myös mielen hyvinvointisi kannalta monia tärkeitä asioita:
— Mitä tunnetartunnat tarkoittavat?
— Miksi ja miten tunnetartuntoja tapahtuu ihmisten välillä?
— Miten voi oppia tunnistamaan, milloin tunnetartunta tapahtuu? Mitä kehossa tapahtuu tunnetartunnan aikana?
— Miten empatia liittyy tunnetartuntaan?
— Mitä on hyvä tietää tunnetartunnoista, jos on vahvasti empaattinen tai tunneherkkä ihminen?
— Millaisia hyödyllisiä ja haitallisia vaikutuksia tunnetartunnat voivat tuottaa?
— Miksi osa tunnetartunnoista voi jättää meihin lähtemättömän jäljen?
— Mitä jokaisen johtajan ja esihenkilön on hyvä tietää tunnetartunnoista?
— Miten tunnetartunnat voivat näkyä työyhteisöissä?
— Miten auttamisen ammattilaisten on tärkeää huomioida työssään tunnetartuntojen haitallisia vaikutuksia?
— Miten tunnetartuntoihin voi itse vaikuttaa? Miten voi vaikuttaa siihen, millaisia tunnetartuntoja itse jättää muihin eri tilanteissa?
— Millaisia keinoja on vaikuttaa siihen, miten toisilta tulevia tunnetartuntoja ottaa vastaan?
— Mitä silloin on tehtävissä, kun tunnistaa juuri saaneensa kuormittavan tunnetartunnan toiselta ihmiseltä?

Artikkelin avainsanat:

tunnetartunta, tunnetaitoja aikuiselle, tunnetaidot

Arkisto:

2024

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

2023

2022

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Heinäkuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2021

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.