Maksutavoissa on rajoituksia 20.12.-31.12 välisenä aikana verokantamuutosten vuoksi.
Haluatko tietoa tunnetaidoista? Tilaa uutiskirjeemme tästä.

Satuhieronta vahvistaa lapsen perusturvallisuutta

Kirjoittanut: Sanna Tuovinen - 5.2.2024

Maailmassa tapahtuu jatkuvasti monenlaisia asioita, jotka hämmentävät niin pieniä kuin isoja. Juuri siksi on merkityksellistä, että elämässä tapahtuu riittävästi asioita, jotka tuovat turvaa, kannattelevat, antavat voimaa ja hyvää mieltä.

Lapselle ylivoimaisesti tärkein keino perusturvan vahvistumiseen ovat läheiset ihmissuhteet. Aikuisen läsnäolo, turvallinen kosketus ja hyväksyvä katse ovat juuri niitä asioita joista muodostuu perusturvallisuuden juuret. Näiden juurien päälle, kaikki muu kasvu ja kehitys voi turvallisesti rakentua. Satuhieronta-hetkissä koettu myönteinen kosketus ja sen myötä kerrotut sadut eivät siis jää vain pintapuoliseksi kokemukseksi, vaan niiden vaikutusten syvyys voi yllättää.

Kun kosketamme lempeästi kehoa, kosketuksen vaikutukset ulottuvat tunteisiin ja alitajuntaan. Kosketuksen positiiviset vaikutukset yltävät myös hermostoon, aivoihin sekä hormonitasolle.

Lapsen hermosto on vasta kehittymässä ja hän tarvitsee aikuisen tukea itsesäätelyssä. Stressaavassa tilanteessa aikuisen tuomat viestit ei hätää, olen tässä turvanasi, kaikki järjestyy, ovat ensiarvoisen tärkeitä, jotta lapsen rauhoittumisjärjestelmä pääsee aktivoitumaan.

Kun näitä kokemuksia tulee tarpeeksi usein ja toistuvasti esimerkiksi juuri kosketuksen välityksellä, alkaa lapsen oma stressinhallinta kehittymään. Samalla aivoihin on rakentunut tyynnyttäviä ratoja — tietoa siitä miten rauhoitutaan ja rentoudutaan.

Tyynnyttävät ja rauhoittavat kokemukset, sekä kokemukset siitä, että hädän hetkellä saa ulkopuolelta tulevaa turvaa, vaikuttavat uusimpien tutkimusten mukaan siihen, että lapsen hermoston ympärille alkaa kehittymään proteiineista suojaava kerros. Arjen myönteiset kokemukset vaikuttavat siis siihen että hermosto mukautuu turvaan fyysisestikin. Tällöin kuormittavia asioita on helpompi kestää.

Lapseni on aina ollut kova jännittämään, ja tuleva koulupäiväkin mietitytti jo illalla. Satuhieronnan avulla tilanne on rauhoittunut paljon. Lapseni sanoi itsekin, että hän on oppinut hallitsemaan hermojaan.
— Äiti, Raahe —

Kosketuksella on oma selkeä vaikutus hormoneihin. Myönteinen kosketus laskee stressihormonitasoa, ja vapauttaa oksitosiinihormonia verenkiertoon. Oksitosiini on mielihyvähormoni, jolla on runsaasti positiivisia vaikutuksia niin fyysiseen kuin psyykkiseen hyvinvointiin.

Sillä, mitä hormonia verenkierrossa virtaa, on todella suuri merkitys miltei kaikkeen! Mielihyvähormonit auttavat meitä muun muassa näkemään maailman positiivisempaan sävyyn, ja tuntemaan että ei olekaan niin paljon pelättävää. Tällöin keho pääsee rentoutumaan ja palautumaan, mikä palvelee kokonaisvaltaista terveyttä erittäin hyvin.

Oksitosiinin vapautuminen sekä rentoutuminen tukevat myös oppimista, ongelmanratkaisukykyä, sosiaalisten taitojen kehittymistä sekä luovuuden käyttöä. Tällöin elämä on huomattavasti mielekkäämpää, kun energia ei kulu vain jännittämiseen ja uhkien miettimiseen, vaan sisältää mielekkäitä, nautittavia ja kiinnostavia kokemuksia sekä tietoisuutta, että haasteista selvitään.

Myönteinen kosketus on tutkitusti yksi tehokkaimmista keinoista saada oksitosiini vapautumaan verenkiertoon (Rauhoittava kosketus, oksitosiinin parantava vaikutus kehossa, Edita Publishing Oy, 2007).



Lapsi, jonka perusturva on syystä tai toisesta järkkynyt, kaipaa erityisen paljon huomiota, mutta toisaalta juuri läheisyyden, kosketuksen ja hellyyden vastaanottaminen voi olla välillä hyvin vaikeaa.

Aikuisen tehtävä on auttaa rakentamaan luottamus uudelleen ja olla luottamuksen arvoinen. Koen satuhieronnan olevan tässä tehtävässä täsmätyökalu. Sen avulla läheisyyden antaminen ja vastaanottaminen on helpompaa koska mukana on myös tarina ja saduntaika.

Lapsi nautti silminnähden satuhierontahetkestä välillä venytellen ja kiertyen kippuraan. Seuraavana iltana lapsi hakeutui sohvalle viereen ja pyysi ”Silittele minua.”

— 4 vuotiaan tytön sijaisvanhempi —

Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen sekä hyväksytyksi ja arvostetuksi tuleminen ovat lapsen todellisia tarpeita. Riittävällä tasolla näiden tarpeiden täyttyminen helpottaa lapsen tasapainoista kasvua ja kehitystä.

Ydintarpeiden täyttymisellä on suora yhteys terveiden kiintymyssuhteiden muodostumiseen. Kiintymys läheisiin on ihmisen yksi suurimmista turvallisuuden tunteen tuojista. Turvallinen yhteys tarkoittaa lapselle sitä, että hän voi luottaa olevansa aikuisen silmissä tärkeä ja arvokas — että aikuinen vastaa hänen tunnetarpeisiinsa.

Terveellä kiintymyssuhteella on positiivinen vaikutus lapsen tuleviin ihmissuhteisiin. Myös yksi oksitosiinin lukuisista tehtävistä on juuri kiintymys- ja luottamussuhteiden vahvistaminen.

Satuhieronnan välityksellä voi kertoa lapselle omaa läsnäoloa, ja sitä että minulla on sinulle aikaa, näen sinut ja tunnen sinut, niin kuin äidin pitäisi tehdä joka päivä monta kertaa. Mutta siinä arjessa se tahtoo välillä unohtua meillä kaikilla.

Koen että rentoutuminen ja pysähtyminen on satuhieronnassa aivan eri tavalla tehokasta kuin se, että luettaisiin pelkästään satua tai tehdään jotakin muuta yhdessä. Satuhieronta on muun muassa illalla ihanteellinen hetki ja se vaikuttaa uneen ja nukahtamiseen. Siitä tulee rauhallinen olo…Myös äidille.
Äiti, Oulu-

Myös aikuiset hyötyvät satuhieronnasta. Kokemus on osoittanut sen, että myös aikuiset saavat Satuhieronta-hetkistä apua omaan stressinhallintaan ja rentoutumiseen. Sillä ei pelkästään satuhieronnan saaminen, vaan myös satuhieronnan tekeminen on rauhoittavaa. Voisi ajatella, että se toimii tekijälleen eräänlaisena rentoutusharjoitteena: Satuhieronnassa rytmi luontaisesti hidastuu, sillä kosketus tarvitsee aikaa. Kahden aistin kautta kerrottu tarina tekee läsnäolosta vahvaa ja mieli ei pääse lentelemään omille teilleen niin helposti.

Ne hetket, joissa pysähdytään lapsen äärelle kertomaan läsnäololla, kosketuksella ja sanoin omaa välittämistä, vaikuttavat parhaimmillaan eheyttävästi aikuiseen itseen ja ravitsevat myös hänen sisäistä lastaan. Rentoutusohjaaja Satu Pusa kuvaa juuri tätä kokemusta Nuutti Pikkukuutti, maailman suloisin Satuhieronta-tarinakirjan alkusanoissa seuraavasti.

Kun suljen silmät, sormenpäissäni kulkevat yhä tarinat, jotka olen kosketuksellani kuvittanut lasteni ja lastenlasteni iholle. Ne ovat jääneet myös minuun. Vaikka olen luullut luoneeni niitä pienille, myös se pienin itsessäni on saanut hoivaa, tullut nähdyksi ja kosketetuksi tarinoinnin siivin, kasvanut ja voimistunut.

Sadut vaikuttavat meihin taianomaisin tavoin. Yhteiset tarinoinnin ja satuhieronnan hetket kantavat juurensa läpi elämän. Ne rakentavat ja vahvistavat rakkautta tässä hetkessä ja tulevassa, ja korjaavat kauniisti sitä, myös meissä itsessämme, mikä on ehkä jäänytkin vaille.

— Satu Pusa —



Satuhieronta sisältää kosketuksen lisäksi sadun, tarinan, runon tai jopa laulun. Kosketus vahvistaa sanojen viestin, ja tekee sadun mielikuvista monesti eläviä ja vahvoja. Satuhieronnassa satu on usein vahvistamassa rauhoittumista, jolloin tarinan symbolikieli on turvallista ja kaunista.

Nykytiede pystyy jo todistamaan, että niin kosketuksella kuin myös myönteisillä ajatuksilla sekä mielikuvilla on positiivinen vaikutuksensa jopa aivojen kehittymiseen. On myös tutkittu, että lapsuuden saduilla on pysyvä vaikutus ihmiseen. Satujen sisältämät turvalliset mielikuvat, tarinan kautta tulviva lämpö ja läheisyys, sanoista syntyvä taianomaisuus ja hyrisevä hyväolo elävät parhaimmillaan lapsessa hänen mukanaan aikuisuuteen asti.

Sadunhohtoisia läsnäolon ja turvallisuuden hetkiä!

Kirjoittaja: Sanna Tuovinen, Tarina ja Kosketus Oy
Artikkelin kuvat Mikko Törmänen

Maailman suloisin Satuhieronta-tarina


Nuutti Pikkukuutti — maailman suloisin Satuhieronta-tarina vahvistaa kauniilla tavalla lapsen kokemusta aikuisen tarjoamasta turvasta, läsnäolosta ja rakastettuna olemisesta.

Kirjassa on tekstin ohessa kunkin lauseen vierellä ohjeistus, kuinka teksti lukemisen lisäksi kuvitetaan kehoon, usein selkään, toisinaan myös käsiin, jalkoihin, pään ja kasvojen alueille sekä vatsalle. Lukija pääsee helposti sukeltamaan satuhieronnan maailmaan ja luomaan lempeitä myönteisen kosketuksen ja voimaannuttavan sadun yhteyttä.

Artikkelin avainsanat:

satuhieronta, kosketus

Arkisto:

2024

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

2023

2022

Joulukuu

Marraskuu

Lokakuu

Syyskuu

Elokuu

Heinäkuu

Kesäkuu

Toukokuu

Huhtikuu

Maaliskuu

Helmikuu

Tammikuu

2021

Chat - Asiakaspalvelija on paikalla

  • Hei, miten voin auttaa? Kirjoita kysymyksesi alla olevaan laatikkoon ja paina lähetä.