”Mikä ei tapa, se vahvistaa” on suomalaisille rakas sananlasku. Elämä kyllä opettaa, joskus armottomastikin, mutta suurimmat oivallukset, kasvu ja rohkeus syntyvät useammin onnistumisista kuin selviytymisestä.



Olen kasvanut ja elänyt lähellä ihmisiä, joiden elämään on mahtunut köyhyyttä, menetyksiä, traumoja ja jatkuvia vastoinkäymisiä. Heissä vaikeudet eivät jalostuneet automaattisesti viisaudeksi tai vahvuudeksi, vaan tuottivat usein pitkäaikaista henkistä ja fyysistä kuormitusta. Siksi en voi allekirjoittaa ajatusta, että kärsimys itsessään tekisi ihmisestä vahvemman.

Vanhempana tämä on tärkeä oivallus. Lapsen ei tarvitse kokea kaikkea itse tullakseen kestäväksi. Hän tarvitsee ennen kaikkea kokemuksia onnistumisesta, nähdyksi tulemisesta ja siitä, että hänen vahvuutensa ovat arvokkaita.

Hyvän elämän moottori on yhteys

Usein puhumme itsensä kehittämisestä, minuudesta ja pärjäämisestä. Silti hyvinvoinnin ytimessä ei ole yksilö, vaan yhteys toisiin ihmisiin. Lapsi kasvaa ihmiseksi suhteissa, ei tyhjiössä.

Kun lapsi kokee kuuluvansa joukkoon ja olevansa tärkeä sellaisena kuin on, hän uskaltaa kokeilla, erehtyä ja oppia. Kun minä saa rinnalleen me-hengen, syntyy turvaa ja iloa, joka kantaa vaikeidenkin hetkien yli.

Tätä yhteyttä voi vahvistaa arjessa pienillä asioilla:
• kuuntelemalla aidosti
• sanoittamalla lapsen vahvuuksia ääneen
• antamalla hänen huomata, miten hänen tekonsa vaikuttavat muihin myönteisesti

Yllättävän paljon kertoo se, mitä muut ihmiset arvostavat meissä. Ystävien, sisarusten ja vanhempien sanat paljastavat usein ydintä, jota emme itse osaa nähdä. Sama pätee lapseen. Se, mistä häntä kiitetään ja miksi hänet halutaan mukaan, kertoo hänen vahvuuksistaan enemmän kuin yksikään testi.

Kuka minä olen — ja kuka lapseni saa olla?

Ennen kuin voimme löytää paikan, jossa kukoistamme, meidän on pysähdyttävä kysymään: kuka minä olen? Vanhempana tämä kysymys laajenee: kuka lapseni on?

Kun lapsi saa kasvaa omaksi itsekseen, ei vanhemman unelmaksi tai ympäristön normien mukaiseksi versioksi, hänellä on paremmat mahdollisuudet löytää oma polkunsa. Harva aikuinen katuu sitä, että oli rohkeasti oma itsensä, rakasti syvästi tai teki asioita, jotka tuntuivat merkityksellisiltä. Sen sijaan moni katuu sitä, että mukautui liikaa ja jätti elämänsä elämättä.

Pysähdy hetkeksi

Kuvittele hetki, että elämäsi on loppusuoralla.

◾️Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
◾️ Entä enemmän?
◾️ Mistä luonteenvahvuudesta toivoisit, että sinut muistetaan — vanhempana, ihmisenä?

Voit pohtia vastauksia omien vahvuuksiesi kautta ja halutessasi kirjata ne ylös. Pienikin muistiinpano puhelimen kulmassa voi toimia lempeänä muistutuksena siitä, mikä on sinulle tärkeää.

Pidä huolta vahvuuksistasi ja vahvista niitä myös lapsessasi. Kun odotamme ihmisiltä hyvää ja näemme heissä potentiaalia, he alkavat usein toimia sen mukaisesti. Tämä pätee yhtä lailla lapsiin kuin aikuisiin.

Lapsi ei tarvitse rikki menemistä tullakseen vahvaksi. Hän tarvitsee turvallisen aikuisen, joka uskoo häneen, näkee hänen hyvyytensä ja antaa hänen kasvaa rauhassa omaksi itsekseen. Se on valtava voimavara.

Teksti on koostettu Kaisa Vuorisen kirjasta Törkeän vahva

Kuva: Heidi Strengell

Kaisa Vuorinen on FT, erityisopettaja ja tietokirjailija. Hän on palkitun Huomaa hyvä! -ratkaisun perustaja ja toimitusjohtaja.



Tutustu kirjoihin