Lasten tai aikuistenkin voimakkaat tunnereaktiot saattavat peittää muita tunteita, niin sanottuja primääri- eli ensisijaistunteita. Joskus ensisijainen tunne on niin tuskallinen, että se peittyy toisella, helpommin siedettävällä tunteella.



Hyvin tavallinen ilmiö on, että väkivaltaisesti käyttäytyvä lapsi on peruspersoonallisuudeltaan helposti ahdistuva. Lapsi on saattanut olla arka kaverisuhteissaan jo aivan pienestä lähtien, tai hän on voinut kokea voimakasta pelkoa sellaisissa tilanteissa, jotka eivät pelota muita.

Lapsesta on voinut tuntua, että hänen ahdistumistaan ei oteta todesta tai että siihen ei vastata lasta helpottavalla tavalla. Kliinisen kokemuksen mukaan temperamentiltaan kiihkeillä lapsilla on muita enemmän takertuvuutta ja eroahdistuneisuusoireita vanhempia kohtaan.

Lapsi saattaa olla lisäksi luonteeltaan vaativa itseä tai muita kohtaan: hän ei välttämättä siedä epäonnistumisia eikä osaa pitää niitä normaalina osana elämää. Tämä täydellisyyden vaatimus pitää yllä ahdistusta, koska lapsen on vaikeaa yltää omien vaatimustensa tasolle.

Osa ahdistuneista lapsista kääntää tunteensa sisäänpäin ja reagoi enemmän masennus- ja ahdistuneisuusoirein, osa taas kääntää ahdistuksen toiminnalliseksi, esimerkiksi ulospäin suuntautuvaksi käytösoireeksi. Tunnetta, jota on vaikea itse sietää, pystyy kanavoimaan vihaisuuteen ja väkivaltaiseen toimintaan. Lapsen tapa reagoida riippuu todennäköisesti monista tekijöistä, myös ympäristöstä.

Lapsi itse ei yleensä tunnista ahdistuneisuuttaan muun oireilun taustalla. Häntä täytyy auttaa tunnistamaan tunteitaan eri tilanteissa sekä sitä, miten tunteet vaihtuvat toisiksi.

Herkästi ahdistuvalla, väkivaltaisesti toimivalla lapsella on tavallisesti kielteisiä tulkintoja omasta pärjäävyydestään. Lapsen uskomuksena saattaa olla, että hänen on aina selvittävä yksin. Hän voi ajatella, että hänen on oltava voittaja — kaikkein vahvin koko porukassa — jotta ei tule murskatuksi. Vaihtoehtoisesti lapsi saattaa kokea, että maailma on vaarallinen ja pelottava. Ymmärrettävästi tarve olla täysin riippumaton ja itsenäinen pitää toisaalta yllä ahdistuneisuutta — eihän tällainen käsitys vastaa todellisuutta.

Jokaisella lapsella on oikeus saada huolenpitoa ja hoivaa, eikä kenenkää ihmisen tarvitse tulla toimeen aivan yksin. Herkästi ahdistuva lapsi saattaa olla arkitaidoiltaan muita jäljessä, esimerkiksi pukeutumisessa tai omista tavaroista huolehtimisessa. Hän ei välttämättä suoriudu samanikäisten tavallisista touhuista, mikä ylläpitää omia selviämiseen liittyviä kielteisiä tulkintoja ja pelkoja. Hän voi kokea olevansa keinoton ja surkea muihin nähden. Voi olla, että voimankäyttö on hänen mielikuvissaan tästäkin syystä ainoa toimiva keino päästä osalliseksi muiden tekemisiin.

Ahdistunut, aggressiivisesti käyttäytyvä lapsi oireilee, koska hänen tunneämpärinsä on täynnä tunteita. Pienetkin tunteita herättävät tapahtumat näkyvät käytöksen oireena, joka on keino kanavoida ahdistusta. Ahdistuneisuuden hoito onkin usein yhtä tärkeää kuin vihanhallintataitojen opettelu. Siihen auttaa parhaiten, kun käsitys itsestä toimijana vahvistuu. On tärkeää opettaa lapselle sellaisia taitoja, jotka muuttavat hänen ristiriitaisia uskomuksiaan omasta selviytymisestään. Kun lapsi oppii itselleen tarpeellisia taitoja, se parantaa hänen itseluottamustaan ja vähentää ajatuksia siitä, että muut on päihitettävä pärjätäkseen. Erityisesti arkisista asioista suoriutumista vahvistamalla lapsen käsitykset omasta selviytymisestään voivat korjaantua todenmukaisiksi.

Lisäksi aikuiset voivat keskustella lapsen kanssa siitä, että kaikki ihmiset tarvitsevat toisiaan jossain määrin. Yksin ei tarvitse selvitä, vaan toisiin nojautuminen vaikean tunteen hetkellä on normaalia ja suotavaa. Tätä aikuinen opettaa lapselle parhaiten olemalla hänen käytettävissään vaikeina hetkiä ja hankalissa toiminnoissa mutta sortumatta ylihuolehtimiseen.

Ote kirjasta:
Riikka Riihonen — Minna Koskinen — Mira Piitulainen (kuv.)
Kuinka kiukku kesytetään?
Lasten aggressiokasvatus

Kuinka kiukku kesytetään? -kirja

Aada ja kiukkuleijona -kirja